Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 27.09.2022/Pykälä 76



 

 

Vuoden 2022 talousarviomuutokset

 

KHALL 06.09.2022 § 161 

 

Talousjohtaja Sotkamon kunnan vuoden 2022 talousarviota on tarpeellista tarkentaa tiettyjen tulojen ja kulujen osalta. Kuntalain 110 §:n mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Kunnan hallintosäännön 10. luvun 5 §:n mukaan talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää kunnanvaltuusto ja muutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuoden aikana.

 

 Kunnan vuoden 2022 tuloslaskelmaan esitetään tehtäväksi seuraavat muutokset:

 

 - Palvelujen ostoihin lisätään Kainuun soten toimintakulujen ennusteen mukainen korotus 1.500.000 €. Lisäksi tehdään lisäykset kuljetuspalveluihin 50.000 €, taksikuluihin 60.000 €, elinkeinopalvelujen markkinointikuluihin 40.000 €, kulttuuritoimen kuluihin 20.000 €, ateriapalveluiden kuluihin 60.000 €, EYOF-kuluihin 100.000 € ja muiden palveluiden ostoihin 100.000 €.

 

 - Avustukset kotitalouksille lisätään juhlavuoden vauvaraha 32.000 €.

 

 - Henkilöstökuluihin lisätään 150.000 € (valmistavan opetuksen kulut).

 

 - Muihin toimintakuluihin lisätään 200.000 € (kiinteistövero).

 

 - Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksiin lisätään 40.600 € (5 v. esiopetuksen tulot).

 

 - Verotuloennusteeseen lisätään 3,1 miljoonaa euroa. Verotuloennusteen muutos perustuu elokuun kuntatalousohjelman arvioihin verotulojen kehityksestä.

 

 Kunnan vuoden 2022 rahoituslaskelmaan esitetään tehtäväksi seuraavat muutokset:

 

 - Vuosikate korjataan vastaamaan yllä mainittua päivitettyä tuloslaskelmaa.

 

 Em. talousarviomuutokset perustuvat tällä hetkellä tiedossa oleviin muutostarpeisiin.

 

 Esittelytekstin mukaisilla muutoksilla korjattu tuloslaskelma (ulkoisilla erillä) sekä rahoituslaskelma tarkempine euromääräisine muutoksine ja selitteineen on esityslistan liitteenä.

 

 Lisätietoja asiasta antaa talousjohtaja Piia Törhönen-Sirviö, puh. 040 674 0269 tai piia.torhonen-sirvio@sotkamo.fi

 

Kunnanjohtaja

Ehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy kunnan vuoden 2022 tuloslaskelmaan ja rahoituslaskelmaan esittelytekstissä sekä liitteissä mainitut talousarviomuutokset.

 

Kunnanhallitus

Päätös   

 Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Merkittiin, että talousjohtaja Piia Törhönen-Sirviö ja talousasiantuntija Tarja Järvelä olivat asiantuntijoina asian käsittelyn aikana ja poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.             
_______

 

Otteet Kunnanvaltuusto

 _______

 

KVALT 27.09.2022 § 76  

147/02.02.00/2022  

Päätös 

 Talousjohtaja Piia Törhönen-Sirviö esitteli talousarviomuutokset.

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.

 _______

 

Otteet Talousjohtaja Piia Törhönen-Sirviö

 _______