Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 29.11.2022/Pykälä 101


 

 

Kuntalaisaloite linja-autopysäkki Vuokatin K-marketin kohdalle myös toiseen suuntaan

 

KHALL 22.11.2022 § 231 

 

Tieinsinööri Kunnan asukkaalla on oikeus kuntalain 5 luvun 23 §:n mukaan tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

 Hallintosäännön 18 luvun 2 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

 

 Seuraava kesken oleva aloite tuodaan nyt käsittelyyn:

 

 Kuntalaisaloite

 

 " Sotkamossa kulkee loistava paikallisliikenne Sotkatti. Sen matalalattia on helppokulkuinen ja mukaan mahtuu helposti lastenvaunut kuin polkupyörätkin. Vuokatin K-marketin kohdalla on pysäkki. Siinä on helppo jäädä kyydistä ja nousta kyytiin Kuikkalammentiellä.

 

  Vaan vain yhteen suuntaan Linjalla?

 

 Vastakkaiseen suuntaan linja-auton kyytiin/kyydistä pääsee vain Vuokatin koulun kohdalla tai vaihtoehtoisesti kulkemalla rautatie sillan alitse, kolmen tien ylityksen jälkeen Kainuuntien pysäkille - tai vaihtoehtoisesti Kattikeskuksen pihalla olevalle pysäkille. Tämä riippuu siis vuodenajasta ja ajettavasta reitistä.

 

 Tälle kohdalle vastakkaiseen suuntaan on saatava pysäkki, jolloin liikenne palvelee kunnassa asuvia ja vierailevia sekä vähentäisi merkittävästi yksityisautoilun tarvetta ja kustannuksia".

 

 Aloitteet käsittely:

 

 Kuikkalammentie on ns. yhdystie, jonka kunnossapidosta ja parantamisesta vastaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

 

 Aloite saatetaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen käsiteltäväksi.

 

 Sotkamon kunta kannattaa aloitetta ja näkee sen toteuttamisen tärkeänä. Sotkamon kunta odottaa asian nopeaa käsittelyä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta.

 

 Lisätietoja antaa tieinsinööri Mika Kemppainen, puh. 0405134953 tai mika.s.kemppainen@sotkamo.fi

 

Kunnanjohtaja

Ehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että edellä esitelty vuoden 2022 lopussa kesken ollut aloite on asianmukaisesti käsitelty ja annettu riittävä selonteko asiaan liittyen.

Kunnanhallitus päättää tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Kunnanhallitus

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
_______

 

Otteet Kunnanvaltuusto

 _______

 

KVALT 29.11.2022 § 101  

336/00.02.00/2022  

Päätös   Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksesta aloitteen loppuun käsitellyksi.

Merkittiin, että tämän asian käsittelyn yhteydessä kuultiin kunnanjohtaja Mika Kilpeläistä.

 _______

 

Otteet Aloitteen tekijä

 kirjaamo.pohjois@avi.fi

 _______