Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 29.11.2022/Pykälä 103


 

 

Kuntalaisaloite linja-autopysäkki LIDL:in kohdalle molempiin suuntiin

 

KHALL 22.11.2022 § 233 

 

Tieinsinööri Kunnan asukkaalla on oikeus kuntalain 5 luvun 23 §:n mukaan tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

 Hallintosäännön 18 luvun 2 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

 

 Seuraava kesken oleva aloite tuodaan nyt käsittelyyn:

 

 Kuntalaisaloite

 

 " Loistava kunnan sisäinen liikenne Sotkatti - linja-auto palvelee viikon jokaisena päivänä aamusta iltaan omien ajovuorojen mukaisesti. Linja palvelee niin koulussa käyviä, kuin perhettä lastenvaunuineen, liikuntarajoitteista matalalla lattialla, siis kaikkia kunnassa asuvia ja vierailevia. Kerrassaan loistava palvelu.

 

 LIDL merkkiseen kauppaan mennessä edellyttää bussista pois jääntiä kohtuullisen kaukana n 500 m tai kauempana. Samoin linja-autoon nouseminen edellyttää yli n 500 - 1000m liikkumisen jalan. Myös Vuokattin suuntaan pysäkin kohdalla ovat esteenä jyrkät portaat (Leivolan risteys).

 

 Toivotaan, etta linja-auto pysäkki saataisiin myos LIDL'n kohdalle. Tältoimella yksityisautoilun määrä voitaisiin vähentää merkittävästi ja Iisätä Sotkatti -linjan käyttöarvoa huomattavasti. Kyseinen pysäkki palvelisi myös alueen asukkaita pidempien matkojen linja-auto liikenteessä".

 

 Aloitteet käsittely:

 

 Kainuuntie on ns. kantatie, jonka kunnossapidosta ja parantamisesta vastaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

 

 Aloite saatetaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle tiedoksi.

 

 Sotkamon kunta kannattaa aloitetta ja näkee sen toteuttamisen tärkeänä. Sotkamon kunta odottaa asian nopeaa käsittelyä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta.

 

 Lisätietoja antaa tieinsinööri Mika Kemppainen, puh. 0405134953 tai mika.s.kemppainen@sotkamo.fi

 

 Kunnanjohtaja

Ehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että edellä esitelty vuoden 2022 lopussa kesken ollut aloite on asianmukaisesti käsitelty ja annettu riittävä selonteko asiaan liittyen.

 

 Kunnanhallitus päättää tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Kunnanhallitus

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
_______

 

Otteet Kunnanvaltuusto

 _______

 

KVALT 29.11.2022 § 103  

339/00.02.00/2022  

Päätös   Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksesta aloitteen loppuun käsitellyksi.

Merkittiin, että tämän asian käsittelyn yhteydessä kuultiin kunnanjohtaja Mika Kilpeläistä.

 _______

 

Otteet Aloitteen tekijä

 kirjaamo.pohjois@avi.fi

 _______