RSS-linkki
Kokousasiat:https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 18.11.2025/Asianro 252
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Valtuustoaloite / Uusi kirjastoauto sotkamolaisten tiedonjanoon ja olohuoneeksi
KHALL 26.06.2025 § 155
Kunnanjohtaja Hallintosäännön 19 luvun 161 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.
Kuntalaissa ei säädetä valtuutetun tai muun luottamushenkilön aloiteoikeudesta. Valtuutettu saa vireille asioita tekemällä valtuustoaloitteen.
Kuntalain 23 §:n mukaan valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.
Asian vireilletulo / aikaisempi käsittely:
Kunnanvaltuusto 10.6.2025 § 76
Ajalla 1.1.-30.6.2025 saapuneet valtuustoaloitteet käsitellään kunnanhallituksen ja -valtuuston marraskuun 2025 kokouksissa.
Lisätietoja asiasta antaa kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen, puh 044 750 2111 tai sähköpostitse mika.kilpelainen@sotkamo.fi
Kunnanjohtaja
Ehdotus Kunnanhallitus
1) päättää lähettää valtuustoaloitteen sivistyksen toimialalle valmisteltavaksi. Vastuuvalmistelijoina toimivat sivistysjohtaja Merja Ojalammi ja kirjastotoimenjohtaja Anita Aho.
2) päättää, että vastaus valtuustoaloitteeseen valmistellaan kunnanhallituksen marraskuun 2025 kokoukseen.
Kunnanhallitus
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
Otteet Sivistyksen toimiala
Sivistysjohtaja Merja Ojalammi
Kirjastotoimenjohtaja Anita Aho
KHALL 18.11.2025
554/00.02.00/2025
Kasvatusjohtaja ja kirjastotoimenjohtaja
Sotkamon kunnan kirjastoauto Jäläkiviisas tuli lopullisesti tiensä päähän kesäkuun 2025 alussa. Korvaavien palveluiden ja niiden kustannusten selvitystyö aloitettiin välittömästi. Myös Kuhmossa on kirjastoauto tulossa elinkaarensa loppupuolelle ja Kuhmon aloitteesta pyydettiin tarjousta FCG:ltä yhteisen kirjastoauton selvityksestä Kuhmon kanssa.
Heinäkuun alkupuolella huomattiin Pudasjärven kaupungin luopuvan kirjastoautotoiminnasta ja heillä olevan auton tulosta myyntiin. Sotkamon kunta teki tästä autosta tarjouksen, jonka Pudasjärvi hyväksyi ja näin saatiin hankittua Jäläkiviisaalle korvaava palvelu. Auto on nyt saapunut Sotkamoon, sinne on laitettu aineistokokoelma ja Iso Karhu lähti reiteille 3.11. Palvelu on erittäin odotettu päiväkodeille, kouluille ja myös kylien asukkaille. Autossa on yksi virkailijapaikka, mutta siihen tulee myös pieni lainausautomaatti helpottamaan omatoimista asiointia ja ruuhkaa etenkin kouluilla. Kirjastoautoa voi käyttää myös ennakkoäänestyspaikkana.
Kustannussyistä autoa ei maalauteta tai teipata uudelleen. Nimi Iso Karhu sopii auton ulkonäköön, joten nimikin päätettiin pitää samana.
Kirjastoauto on reitillä joka päivä maanantaista perjantaihin. Linkissä pysäkkikartta:
ja aikataulu:
https://www.sotkamo.fi/wp-content/uploads/2025/10/kirjastoauton-aikataulu-2025-2026.pdf
Kuhmon kaupungin kanssa aloitettua selvitystyötä jatketaan ja FCG tekee selvityksen yhteisen kirjastoauton käytöstä/hankinnasta ja sen vaikutuksista molempien kuntien palveluihin.
Lisätietoja asiasta antavat kasvatusjohtaja Ville Manninen, puh. 044 750 2298 tai ville.manninen@sotkamo.fi ja kirjastotoimenjohtaja Anita Aho, puh. 040 508 8651 tai anita.aho@sotkamo.fi.
Kunnanjohtaja
Ehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että edellä esitelty kesken oleva aloite on asianmukaisesti käsitelty ja on annettu riittävä selonteko tehdyistä toimenpiteistä.
Kunnanhallitus päättää tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Kunnanhallitus
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |