Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 18.11.2025/Asianro 237


 

Pöytäkirjantarkastajien valitseminen

 

KHALL 18.11.2025     

    

Kunnanjohtaja Hallintosäännön 18. luvun 158 §:n mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

 

 Hallintosäännön 18. luvun 159 §:n mukaan kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin määrätään.

 

Kunnanjohtaja

Ehdotus Kunnanhallituksen pöytäkirja allekirjoitetaan ja sen tarkastavat kaksi tehtävään kulloinkin valittavaa kunnanhallituksen jäsentä ennen kuin pöytäkirja asetetaan nähtäväksi.

Pöytäkirja viedään tarkastamisen jälkeen nähtäville kunnan verkkosivuille viimeistään 24.11.2025.

Kunnanhallitus

Päätös