Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistystoimen lautakunta
Esityslista 20.11.2025/Asianro 98


 

 

Perusopetuksen työ- ja loma-ajat lukuvuosille 2026-2027, 2027-2028 ja 2028-2029

 

SIVLTK 20.11.2025     

914/12.01.02.00/2025

  

Kasvatusjohtaja Perusopetuslain 23 §:n mukaan lukuvuodessa on 190 työpäivää. Työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä.

 

Perusopetuksen virallinen lukuvuosi alkaa 1.8. ja oppilaiden koulutyö käynnistyy elokuun puolivälin tienoilla. Koulun alkamispäivän ratkaisee päätöksellään opetuksen järjestäjä. Lukuvuoden koulutyö päätetään kaikissa kouluissa lain mukaan viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Muuten opetuksen järjestäjät voivat itsenäisesti päättää koulujen työ- ja loma-ajoista.

 

Esitys perusopetuksen työ- ja loma-ajoiksi lukuvuosille 2026-2029:

 

Perusopetuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2026-2027

Syyslukukausi 12.8.-22.12.2026 (yhteensä 90 työpäivää)

 

syysloma:   12.-18.10.2026 (vko 42)

itsenäisyyspäivä:  sunnuntai 6.12.2026

joululoma:  23.12.2026-6.1.2027

 

Kevätlukukausi 7.1.-5.6.2027 (yhtensä 99 työpäivää)

 

loppiainen:   keskiviikko 6.1.2027

talviloma:   8.-14.3.2027 (vko 10)

pääsiäinen:   26.3-29.3.2027

vappu:   lauantai 1.5.2027

helatorstai:   6.5.2027

vapaapäivä:   perjantai 7.5.2027

 

189 päivää (loppiainen vähentää yhden päivän)

 

Perusopetuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2027-2028

Syyslukukausi 11.8.-22.12.2027 (yhteensä 90 työpäivää)

 

syysloma:   18.-24.10.2027 (vko 42)

itsenäisyyspäivä:  maanantai 6.12.2027

joululoma:   23.12.2027-9.1.2028

 

Kevätlukukausi 10.1.-3.6.2028 (yhtensä 97 työpäivää)

 

loppiainen:   torstai 6.1.2028

talviloma:   6.-12.3.2028 (vko 10)

pääsiäinen:   14.-17.4.2028

vappu:   maanantai 1.5.2028

helatorstai:   25.5.2028

 

187 päivää (itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vappu vähentävät yhden päivän)

 

Perusopetuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2028-2029

Syyslukukausi 9.8.-22.12.2028 (yhteensä 92 työpäivää)

 

syysloma:   16.-22.10.2028 (vko 42)

itsenäisyyspäivä:  keskiviikko 6.12.2028

joululoma:   23.12.2028-7.1.2029

 

Kevätlukukausi 8.1.-2.6.2029 (yhtensä 96 työpäivää)

 

loppiainen:   lauantai 6.1.2029

talviloma:   5.-11.3.2029 (vko 10)

pääsiäinen:   30.3.-2.4.2029

vappu:   tiistai 1.5.2029

helatorstai:   10.5.2029

vapaapäivä:   maanantai 30.4.2029

 

188 päivää (itsenäisyyspäivä ja vappu vähentävät yhden päivän)

 

 Lisätietoja asiasta antaa kasvatusjohtaja Ville Manninen, p. 044 750 2298 tai ville.manninen@sotkamo.fi.

Kasvatusjohtaja

Ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen työ- ja loma-ajat lukuvuosille 2026-2027, 2027-2028 ja 2028-2029 esitetyn mukaisesti.

 

Päätös