Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistystoimen lautakunta
Esityslista 20.11.2025/Asianro 99


 

 

Sotkamon lukion työ- ja loma-ajat lukuvuosille 2026-2027, 2027-2028 ja 2028-2029

 

SIVLTK 20.11.2025     

915/12.02.00/2025  

 

Kasvatusjohtaja Lukiolaissa (714/2018) ei ole määritelty lukuvuoden työ- ja loma-aikoja. Lukiossa on kuitenkin noudatettu perusopetuksen työ- ja loma-aikoja. Perusopetuksen virallinen lukuvuosi alkaa 1.8. ja oppilaiden koulutyö käynnistyy elokuun puolivälin tienoilla. Koulun alkamispäivän ratkaisee päätöksellään opetuksen järjestäjä. Lukuvuoden koulutyö päätetään kaikissa kouluissa lain mukaan viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Muuten opetuksen järjestäjät voivat itsenäisesti päättää koulujen työ- ja loma-ajoista.

 

Esitys Sotkamon lukion työ- ja loma-ajoiksi lukuvuosille 2026-2029:

 

Lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2026-2027

Syyslukukausi 12.8.-22.12.2026 (yhteensä 91 työpäivää)

 

syysloma:   12.-18.10.2026 (vko 42)

työpäivä:   lauantai 24.10.2026

itsenäisyyspäivä: sunnuntai 6.12.2026

joululoma:   23.12.2026-6.1.2027

 

Kevätlukukausi 7.1.-5.6.2027 (yhtensä 98 työpäivää)

 

loppiainen:   keskiviikko 6.1.2027

talviloma:   8.-14.3.2027 (vko 10)

pääsiäinen:   26.3-29.3.2027

vappu:   lauantai 1.5.2027

helatorstai:   6.5.2027

vapaapäivä:  perjantai 30.4.2027

vapaapäivä:  perjantai 7.5.2027

 

Lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2027-2028

Syyslukukausi 11.8.-22.12.2027 (yhteensä 91 työpäivää)

 

syysloma:   18.-24.10.2027 (vko 42)

työpäivä:   lauantai 30.10.2027

itsenäisyyspäivä:  maanantai 6.12.2027

joululoma:   23.12.2027-9.1.2028

 

Kevätlukukausi 10.1.-3.6.2028 (yhtensä 96 työpäivää)

 

loppiainen:  torstai 6.1.2028

talviloma:   6.-12.3.2028 (vko 10)

pääsiäinen:   14.-17.4.2028

vappu:   maanantai 1.5.2028

helatorstai:   25.5.2028

vapapäivä:   perjantai 26.5.2028

 

 

Lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2028-2029

Syyslukukausi 9.8.-22.12.2028 (yhteensä 93 työpäivää)

 

syysloma:   16.-22.10.2028 (vko 42)

työpäivä:   lauantai 28.10.2028

itsenäisyyspäivä:  keskiviikko 6.12.2028

joululoma:   23.12.2028-7.1.2029

 

Kevätlukukausi 8.1.-2.6.2029 (yhtensä 95 työpäivää)

 

loppiainen:   lauantai 6.1.2029

talviloma:  5.-11.3.2029 (vko 10)

pääsiäinen:   30.3.-2.4.2029

vappu:   tiistai 1.5.

helatorstai:   10.5.2029

vapaapäivä:   maanantai 30.4.2029

vapaapäivä:   perjantai 11.5.2029

 

Lisätietoja asiasta antaa kasvatusjohtaja Ville Manninen, p. 044 750 2298 tai ville.manninen@sotkamo.fi.

Kasvatusjohtaja

Ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää hyväksyä Sotkamon lukion työ- ja loma-ajat lukuvuosille 2026-2027, 2027-2028 ja 2028-2029 esityksen mukaisesti.

 

Päätös