Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistystoimen lautakunta
Esityslista 20.11.2025/Asianro 101


 

 

Varhaiskasvatuspaikan myöntämisen perusteet

 

SIVLTK 20.11.2025     

918/12.07.00.02/2025

  

Kasvatusjohtaja Sivistyksen toimialan toimivallan edelleen siirtämispäätöksen (18.6.2025 § 69) perusteella toimivalta lapsen ottamisesta varhaiskasvatukseen on annettu varhaiskasvatusyksikön johtajalle. Varhaiskasvatuspaikan myöntämisen perusteista on laadittu ohje, joka noudattaa varhaiskasvatuslain säädöksiä. Ohjeen avulla varmistetaan kuntalaisten yhdenvertainen ja tasa-arvoinen kohtelu sekä lapsen edun ensisijaisuus.

 

Varhaiskasvatuspaikka myönnetään varhaiskasvatuslain (540/2018, 17§) mukaiset hakuajat huomioiden.

 

Mikäli varhaiskasvatuksen tarve johtuu huoltajan työllistymisestä, opinnoista, koulutuksesta tai muutosta toiseen kuntaan työn tai opintojen takia eikä alkamisaika ole ennakoitavissa, varhaiskasvatuspaikkaa on haettava viimeistään kahta viikkoa aikaisemmin. Muussa tapauksessa hakemus pitää tehdä viimeistään 4 kuukautta ennen varhaiskasvatuksen tarpeen alkamista.

 

Huoltaja voi esittää hakemuksessa 1 - 3 toivetta varhaiskasvatusyksiköstä ja toiveet otetaan mahdollisuuksin mukaan huomioon sijoitusta tehdessä. Varhaiskasvatuspaikkojen haussa ei ole jonoperiaatetta, vaan kaikkia hakemuksia käsitellään alkamisajan mukaan. Mikäli hakutoiveiden mukaisista varhaiskasvatusyksiköistä ei löydy vapaata paikkaa, varhaiskasvatuspaikkaa tarjotaan lapsen kotia lähinnä olevasta yksiköstä, jossa on vapaita paikkoja.

 

Vuorohoitopaikka myönnetään vain niille lapsille, joilla huoltajien työstä tai opiskelusta johtuva varhaiskasvatuksen tarve ajoittuu muuhun kuin kello 06.00-17.30 väliseen aikaan.

 

Jos samalla varhaiskasvatuksen alkamisajalla on hakijoita johonkin varhaiskasvatusyksikköön enemmän kuin vapaita paikkoja, huomioidaan seuraavat asiat:

-        tiedossa olevat lapsikohtaiset erityistarpeet sekä kehityksen ja oppimisen tuki

-        sisarukset pyritään sijoittamaan samaan yksikköön

-        etäisyys varhaiskasvatusyksikköön sekä perheen mahdollisuus kuljettaa lastaa

-        toimivien lapsiryhmien muodostuminen ja paikkojen tarkoituksenmukainen käyttö

 

Hakuaikana tulleisiin elo- ja syyskuuta koskeviin hakemuksiin päätökset tehdään toukokuun loppuun mennessä. Muulloin toimikauden aikana tulleista hakemuksista päätös pyritään tekemään viimeistään kuukautta ennen varhaiskasvatuksen alkua.

 

Mikäli huoltaja ei ota lapselle myönnettyä varhaiskasvatuspaikkaa vastaan, siitä pitää ilmoittaa viimeistään viikon kuluessa tiedon saamisesta. Tällöin huoltajan tulee tarvittaessa täyttää lapselle uusi hakemus. Uuden hakemuksen käsittelyssä noudatetaan lakisääteisiä käsittelyaikoja.

 

Varhaiskasvatuspaikan vaihtoa hakevia asiakkaita koskevat samat varhaiskasvatuspaikan myöntämisen perusteet kuin uusia hakijoita. Siirtohakemukset huomioidaan pääsääntöisesti uuden toimintakauden (elokuun) alusta.

 

 Lisätietoja asiasta antaa kasvatusjohtaja Ville Manninen, p. 044 750 2298 tai ville.manninen@sotkamo.fi.

Kasvatusjohtaja

Ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää hyväksyä varhaiskasvatuspaikan myöntämisen perusteet käyttöön 1.1.2026 alkaen.

 

Päätös