Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2025/Pykälä 279


 

Ilmoitusasiat

 

KHALL 16.12.2025 § 279  

    

Kunnanhallituksen jäsenille on toimitettu ilmoitusasiat oheismateriaalina sähköiseen kokoukseen.

 

Kunnanjohtaja

Ehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen alla mainitut ilmoitusasiat:

1) Valtiovarainministeriö VN/24048/2023. Kirje 5.12.2025 / Kuntien valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistuksesta

2) Pohjois-Suomen aluehallintovirasto PSAVI/8746/2023. Päätös 9.12.2025 / Kolmisopen malmion maa-alueen louhinnan ympäristö- ja vesitalouslupahakemus sekä ympäristöluvan nro 87/2022 mukaisen toiminnan olennainen muuttaminen, Sotkamo ja Kajaani

Kunnanhallitus

Päätös Merkittiin tiedoksi.

Lisäksi merkittiin tiedoksi tytäryhtiöiden ajankohtaiset asiat.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Unto Väisänen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 11.10.