RSS-linkki
Kokousasiat:https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 25.03.2026/Pykälä 11
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Muut asiat
VANVAMNE 25.03.2026 § 11
Puheenjohtaja
Ehdotus Käsitellään mahdolliset muut esille tulevat asiat.
*
Kainuun hyvinvointialueen vanhus- ja vammaisneuvostojen ajankohtaiset asiat:
-Kainuun hyvinvointialueen vanhusneuvosto on kokoontunut kuluneella kaudella kaksi kertaa. Sotkamon edustajana neuvostossa on Marjatta Korhonen. Edellisessä kokouksessa oli esittelyssä tilannekuvausta ikääntyneiden osalta Kainuussa. Esitys liitteenä.
-Kainuun hyvinvointialueen vammaisneuvostossa Sotkamoa edustaa Kalevi Valtanen. Neuvoston tehtävänä on edunvalvonta sekä sujuvasta tiedonkulusta huolehtiminen niin kuntien ja hyvinvointialueen kuin hyvinvointialueen ikäihmisten ja vammaisten valiokunnan suuntaan.
-Edellisessä kokouksessa 12.3.2026 käsitelty muun muassa toimintakeskusten tilannetta sekä vuoden 2026 toimintasuunnitelmaa ja vuosikelloa. Kokouksen materiaalit toimitetaan jäsenille tutustuttavaksi.
-Ajankohtaista tietoa Kainuun hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimistä löytyy Kainuun hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta https://hyvinvointialue.kainuu.fi/vaikuttamistoimielimet
*
Järjestöjen ajankohtaiset asiat:
-Diabetesyhdistys ry on suunnitellut laulu- ja liikuntatapahtumia keväälle. Ohjelmassa on myös retki Olavi Virta musiikkinäytelmään.
-Hengitysyhdistys ry osallistuu Hengityspäiville Kajaaniin lauantaina 28.3.3026 sekä elokuvanäytökseen su 29.3.2026. Kesäretki suunnitteilla.
-Eläkeliiton Sotkamon yhdistys ry järjestää monipuolista toimintaa. Lisäksi järjestö toimii yhteistyökumppanina Sotkamon kunnan IISI-hankkeessa. Eläkeliiton hallitus on tehnyt esityksen vanhus- ja vammaisneuvostolle liittyen vanhusten hoitoon ja rajoitustoimenpiteisiin Sotkamossa (liite). Selvityspyyntö toimitetaan palvelukoti Himmeliin ja Attendo Sotkamon Helmeen. Asia otetaan käsittelyyn seuraavassa kokouksessa.
-Kuulo ry jatkaa induktiosilmukkatilanteen selvittelyä Sotkamossa. Siunauskappelin silmukka on korjattu ja toimii.
-Sotkamon senioriopettajat ry on osallistunut aktiivisesti Voimaa vanhuuteen -ohjelman toimintoihin ja tekee tiivistä yhteistyötä kunnan kanssa. Myös kulttuuritoiminta on vahvasti mukana ohjelmassa.
-Sotkamon sydänkerho tekee yhteistyötä Kainuun Parkinsonyhdistys ry:n ja Sotkamon AVH-kerhon kanssa yhteisen kerhotoiminnan muodossa.
-Sotkamon helluntaiseurakunta tarjoaa ilmaisen "Kaiken kansan lounaan" kerran kuukaudessa osoitteessa Makkosentie 51, Sotkamo. Lisäksi ohjelmassa on ollut muun muassa lauluhetkiä Himmelissä.
*
Sotkamon kunnan osallistuvan budjetoinnin ideakeräys on käynnissä ja jatkuu 6.4.2026 saakka. Teema on Uutta Liikettä. Ehdotuksia voi jättää kunnan verkkosivuilta löytyvällä sähköisellä lomakkeella tai paperilla virastotalon infossa tai kirjastossa. Ehdotusten pohjalta päätetään äänestettävät kohteet. Äänestys tapahtuu 30.4.-15.5.2026. Eniten ääniä saanut kohde toteutetaan marraskuun loppuun mennessä. Vanhus- ja vammaisneuvostosta pyydetään nimeämään jäsen asiantuntijaryhmään, joka arvioi annetut ehdotukset. Vanhus- ja vammaisneuvoston edustajaksi valittiin Vesa Virtanen.
*
Sotkamon kunta on hankkinut Vuokatti Areenalle kävelytuen eli rollaattorin helpottamaan tukea tarvitsevien liikkumista erityisesti uimahallin puolella. Rollaattorit (2 kpl) ovat tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat lisätukea liikkumiseen esimerkiksi pukuhuoneissa, suihkutiloissa sekä muissa Areenan tiloissa. Apuvälineiden käyttö on maksutonta. Rollaattorit ovat saatavilla Vuokatti Areenan vastaanotosta.
*
Päätös Vanhus- ja vammaisneuvosto merkitsi muut asiat tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |