Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 122



 

 

Akkoniemen asemakaavan hyväksyminen

 

YMPTEKLT 08.06.2022 § 82 

 

 

Kaavoittaja Akkoniemen alueen asemakaava on pääosin vuodelta 1969 ja muutoinkin esitetyn kaavamuutosalueen asemakaavat ovat lähinnä 1970- ja 1980 -luvuilta, vaikka pieniä osia myös uudemmista kaavoista sisältyy esitettyyn kaavamuutosalueeseen. Kaavat ovat monelta osin vanhentuneet. Muutettavan kaavan alueella on tarve päivittää asemakaavaa yleisesti ja tarkastella mm. kerroslukuja, kaavarajojen ja kiinteistörajojen kohtaamista sekä rannan ja tonttien välissä olevien virkistysalueiden käyttötarkoituksia Vuokatin yleiskaavatyön yhteydessä tehtyjen linjausten pohjalta.

 

 Vuokatin yleiskaavatyön yhteydessä on linjattu, että kapeita rannalla olevia viheralueita voidaan liittää rakennuspaikkoihin silloin, kun seuraavat kriteerit täyttyvät:

 

  1. Tontteihin liitetään vain yksityisten tai yritysten omistamat virkistysalueet, ei kunnan tai muun julkisyhteisön omistamia alueita eikä yhteisalueita

 

 2. Tontteihin liitetään vain kapeat rannan ja tontin välissä olevat virkistys-
    aluekaistat.

 a. virkistysalueen kokonaisleveys pääsääntöisesti alle 20 m

 b. poikkeuksellisesti leveämmilläkin virkistysaluekaistoilla tonttiin liittäminen voi tulla kyseeseen, mikäli jokin seuraavista ehdoista täyttyy:
välittömässä läheisyydessä on laajempia yhtenäisiä rantaan rajoittuvia
virkistysalueita,

       - rannalla on tonttiin kuuluvia luvallisia rakennuksia / rakennelmia

 

  1. Virkistysalueen kautta ei ole osoitettu yleis- tai asemakaavassa reittejä tai kevyen liikenteen väyliä, alueella ei ole käytettyjä polkuja eikä muutettavalla kaistalla voi ennakoida olevan tulevaisuudessakaan rantareitistön tai -väylän rakentamisen tarvetta tai edellytyksiä tai muuta virkistyskäyttötarvetta, tai ranta-aluetta palveleva reitti- tai kevyenliikenteen yhteys voidaan osoittaa tarkoituksenmukaisella tavalla virkistysalueen kaventumisesta huolimatta.

 

  1. Tontin tulee rajoittua suoraan rantapuistoon, esim. katu ei saa katkaista yhteyttä.

 

  1. Uusia tontteja ei muodosteta.

 

  1. Virkistysalueiden käyttötarkoituksen muutos ei saa vaikeuttaa alueenkunnallistekniikan toteutusta.

 

Kaavoitettavan alueen alustava rajaus on esityslistan liitteenä.

Kunnanjohtaja
Ehdotus Kunnanhallitus hyväksyy asemakaavoituksen vireille tulon Keskustan  
    asemakaava-alueella liitekartan mukaisella rajauksella. Kaavoittaja voi               tehdä asemakaavoitettavan alueen rajaukseen kaavaprosessin edetessä               tarkennuksia, mikäli se tarkoituksenmukaiseen kaavaratkaisuun               pääsemiseksi on tarpeen. Asemakaavan laadinnassa noudatetaan               virkistysalueiden rakennuspaikkoihin liittämisen osalta lähtökohtaisesti               Vuokatin yleiskaavoituksen yhteydessä tehtyjä linjauksia muutoin, mutta               kapeat rannan ja tontin välissä olevat vesijättöalueet voidaan liittää osaksi               tonttia.

 

Puheenjohtaja
Ehdotus kokouksessa  Kunnanhallitus hyväksyy asemakaavoituksen vireille tulon Keskuustan
 asemakaava-alueella liitekartan mukaisella rajauksella. Kaavoittaja voi               tehdä asemakaavoitettavan alueen rajaukseen kaavaprosessin edetessä
 tarkennuksia, mikäli se tarkoituksenmukaiseen kaavaratkaisuun  pääsemiseksi  on tarpeen. Asemakaavan laadinnassa noudatetaan               virkistysalueiden rakennuspaikkoihin liittämisen osalta lähtökohtaisesti               Vuokatin yleiskaavoituksen yhteydessä tehtyjä linjauksia muutoin, mutta               kapeat rannan ja tontin välissä olevat vesijättöalueet voidaan liittää osaksi               tonttia.

 

Kunnanhallitus
Päätös      Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksen.

 

Merkittiin,  että kaavoittaja Juha Kaaaresvirta oli asiantuntijana asian käsittelyn aikana ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Merkittiin, että Jani Komulainen ja kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Jani Komulainen ja Mika Kilpeläinen ovat intressijäävejä asuinhuoneiston omistajina.

 

Otteet   kainuu@ely-keskus.fi
Kaavoittaja Juha Kaaresvirta
_______

 

YMPTEKLT § 112
Kaavoittaja  Asemakaavoituksen lähtökohtana on ollut ajantasaistaa asemakaavaa ja
   yhtenäistää kaavan sisältöä. Käyttötarkoitusta, tehokkuuslukua ja  kerroslukua harkittaessa on huomioitu sekä muutettavan kaavan sisältö               että toteutunut tilanne.

 

A-1 -korttelialuilla suurin sallittu kerrosluku on kolme ja tehokkuus e=0,50. Kyseiset korttelialueet on osoitettu kaikenlaisia asuinrakennuksia varten, eikä pelkästään kerrostalorakentamiseen, vaikka korttelialueiden rakennuskanta muodostuu pääosin kaksi- ja kolmekerroksisista kerrostaloista, sillä korttelialueilla on myös muutamia pientaloja pienehköillä ja kapeilla kiinteistöillä, joita voi olla vaikea hyödyntää tulevaisuudessa kerrostalorakentamiseen. A-1 -korttelialueet sijoittuvat keskeisesti taajamarakenteessa, ja niiden tehokkaampi rakentaminen on toivottavaa, mutta nykyisen kaltaista mittakaavallista kerroksellisuuttakaan ei ole nähty ongelmaksi. A-1 -korttelialueilla on sallittu vähäisessä määrin rakennusoikeuden käyttäminen liiketiloja varten, jotta pienet ydinkeskustan ulkopuolella toimivat palvelut voivat sijoittua rakennuksiin.

 

Muutettavan kaavan mukaiset AR -korttelialueet on osoitettu asuinpientalojen korttelialuiksi (AP). Kerrosluku on korotettu kahteen ja tehokkuus on osoitettu muutettavan kaavan mukaisena e=0,40. Rakentamistehokkuus on verrattain korkea kerroslukuun nähden, mutta korttelialueiden sijainti keskusta-alueella puoltaa tiivistä ratkaisua.

 

AO -korttelialueilla muutettavan kaavan mukainen kerrosluku on yksi, mutta alueen rakennuskanta on kerrosluvun osalta vaihtelevaa. Kerroslukua on korotettu siten, että kerrosalaan laskettavaa tilaa saa olla kahdessa kerroksessa, ylimmässä kerroksessa korkeintaan 2/3 alimman kerroksen alasta. Täyttä kahta kerrosta ei ole sallittu AO -alueilla, jotta kontrasti olevaan rakennuskantaan ei muodostu liian suureksi. Kapeita rannan ja tontin välisiä viheralueita on liitetty osaksi tonttia silloin, kun määritetyt kriteerit ovat täyttyneet. Korttelissa 251 ja 216 on kahta tonttia laajennettu myös hieman rannan suunnassa, jotta oleva rakennuskanta sijoittuisi tontille.

 

Kunnan omistamilla virkistys- ja venevalkama-alueilla käyttötarkoitusta ei ole muutettu. Lisäksi virkistyskäytössä ovat säilyneet sellaiset yksityisten omistamat virkistysalueet, joissa käyttötarkoituksen muuttamiselle ei ole ollut lainsäädännöstä tai kunnan päättämistä linjauksista johtuen edellytyksiä. Savitien päästä etelään jatkuvalle puistoalueelle on osoitettu ohjeellinen jalankululle ja pyöräilylle varattu alueen osa. Merkinnällä on huomioitu Sotkamon kirkonkylän masterplan -luonnoksessa oleva sataman ja Savitien välinen rantapolkuyhteys.

 

Hetilä -tilalla oleva arkkitehti Eino Pitkäsen suunnittelema rapattuasuintalo on osoitettu suojeltavana rakennuksena. Rakennusta ei saa purkaa, ja korjaus- ja muutostyöt on suunniteltava siten, että rakennuksen rakennushistoriallisesti ja taajamakuvallisesti merkittävät ominaispiirteet säilyvät. Suojelupäätöstä on kompensoitu siten, että suojeltu rakennus ei vie rakennusoikeutta, vaan asemakaavassa osoitetun tehokkuusluvun mukaisen rakennusoikeuden saa käyttää suojellun rakennuksen lisäksi. Paikoitusvaatimus ei myöskään koske A-2 -korttelialuetta, jotta rakennuksen säilyttäminen ei vaikeuta asemakaavan salliman rakennusoikeuden käyttämistä. Samalla kiinteistöllä on myös vuonna 1917 rakennettu torppa, jolla on paikallista kulttuurihistoriallista merkitystä. Rakennus sijaitsee kuitenkin suurimmaksi osaksi kunnalle lunastetulla katualueella, eikä sen arvoa ole nähty niin merkittäväksi, että sen suojelu olisi nähty aiheelliseksi sijainnista huolimatta.

 

Rantatien varrella on vuonna 1925 rakennettu mansardikattoinen talo ja samassa pihapiirissä oleva vieläkin vanhempi talli. Rakennukset muodostavat yhteensopivan pihapiirin, ja niillä on suuri rakennushistoriallinen arvo. Rakennuksia ei kuitenkaan ole suojeltu asemakaavalla, sillä rakennusten merkitys on paikallinen ja suojeluratkaisun kompensointi olisi vai keaa johtuen rakennuspaikan käyttötarkoituksesta ja rakennusten muodostamasta kokonaisuudesta.

 

Katualueet on osoitettu Karitien, Kärkitien, Rantatien, Saaritien, Savitien ja Pirttijärventien osalta suunnitelmien mukaisena ja muutoin muutettavan asemakaavan tai toteutuneen tilanteen mukaisena. Pirttijärventietä on siirretty hieman pohjoiseen, jotta katualue on kunnan omistamilla mailla. Kangaskadun katualuetta on levennetty korttelin 232 tontin 5 kohdalla siten, että kevyen liikenteen väylä on katualueella.

 

Kaavaluonnos merkintöjen selityksineen on esityslistan liitteenä.

 

Tekninen johtaja
Ehdotus  Ympäristö- ja tekninen lautakunta hyväksyy Akkoniemen asemakaavan  
   muutosluonnoksen nähtäville asetettavaksi. Päätös Lautakunta hyväksyi
   teknisen johtajan ehdotuksen.

 

Kaavoittaja Juha Kaaresvirta oli asiantuntijana tämän pykälän esittelyn               aikana.

   _______

Otteet   Kaavoitustoimi

    _______

 

YMPTEKLT § 81

Kaavoittaja   Hanketta koskeva kaavaluonnos on pidetty nähtävillä 13.8.-10.9.2021               välisenä aikana. Kaavaluonnoksesta jätettiin seitsemän mielipidettä, joista               osassa oli useampia allekirjoittajia. Mielipiteet koskivat pääosin yleisiä               alueita ja niiden käyttötarkoituksia, mutta mielipiteissä otettiin kantaa               myös kulttuurihistoriallisten kohteiden huomiointiin, rakennusalan rajoihin               ja maanomistajien tasapuoliseen kohteluun. Kaavaluonnoksesta pyydettiin               lausunnot Kainuun Ely -keskukselta, Kainuun liitolta, Kainuun Museolta,               Kajave Oy:ltä ja pelastusviranomaiselta. Kaavaluonnoksesta jätetyt               mielipiteet ja lausunnot sekä kaavan laatijan vastineet niihin ovat               esityslistan liitteenä.

 

 Asemakaavaan on tehty luonnosvaiheen jälkeen seuraavia muutoksia:

 - Saaritien katualuetta on laajennettu hieman puistoalueen kohdalla, jotta               kadun kaikki rakenteet mahtuvat katualueelle.

 - Yksityisten omistamiin kiinteistöihin kuuluvat piha-alueina hoidetut               muutettavan kaavan mukaiset puistot on osoitettu istutettavina tontin               osina korttelin 220 tontilla 1 ja korttelin 216 tontilla 1.

  - Hetilä -tilalla olevan rakennuksen suojelumerkintä on poistettu, samoin               kuin suojeluratkaisua kompensoineet kaavamääräykset

 - Savitien päässä oleva muutettavan kaavan mukainen venevalkama-alue               on muutettu puistoksi.

 

Akkoniemen asemakaavaehdotus merkintöjen selityksineen on esityslistan liitteenä. Täydelliset kaava-asiakirjat kuulemisaineistoineen ovat nähtävillkokouspaikalla sekä kaavoitus- ja mittaustoimistossa.

 

Lisätietoja asiasta antaa kaavoittaja Juha Kaaresvirta, puh. 044-7502 144 tai juha.kaaresvirta@sotkamo.fi.

 

Ehdotus Ympäristö- ja tekninen lautakunta hyväksyy Akkoniemen asemakaava- ehdotuksen nähtäville asetettavaksi.

 

Päätös Lautakunta hyväksyi teknisen johtajan ehdotuksen.

Jäsen Niina Piirainen ilmoitti olevansa intressijäävi eikä osallistunut
päätöksentekoon tämän pykälän aikana.

Kaavoittaja Juha Kaaresvirta oli asiantuntijana tämän pykälän esittelyn
aikana. 

 

Otteet Kaavoitustoimi

 _______

 

YMPTEKLT 28.09.2022 § 119 

 

      Kaavoittaja Asemakaavaehdotus pidettiin MRA 27 §:n mukaisesti nähtävänä 16.8.-16.9.2022 välisenä aikana. Kaavaehdotuksesta jätettiin kaksi muistutusta. Kaavaehdotuksesta pyydettiin lausunnot Kainuun Ely -keskukselta, Pohjois-Pohjanmaan Ely -keskuskelta, Kainuun liitolta, Kainuun museolta, Kajave Oy:ltä ja pelastusviranomaiselta. Kaavasta saadut muistutukset ja lausunnot sekä kaavan laatijan vastineet niihin ovat esityslistan liitteenä.

 

Kaavaehdotuksen nähtävillä pitämisen jälkeen korttelin 221 tonteille 5 ja 6 on lisätty rannan puoleinen rakentamisalueen raja. Muutoksesta on kuultu erikseen näiden tonttien omistajia, eikä heillä ole ollut huomautettavaa muutokseen. Lisäksi on tehty lähinnä teknisiä korjauksia kerroslukumerkintöihin sekä täydennetty kaavaselostusta.

 

Asemakaavamuutoksella on ajantasaistettu asemakaavan sisältöä yleisesti ja liitetty yksityisten omistamia tontin ja rannan välissä olevia virkistysalueita tontteihin silloin, kun kunnanhallituksen hankkeen käynnistyksen yhteydessä määrittämät kriteerit ovat täyttyneet. 

 

Kopio Akkoniemen asemakaavasta merkintöjen selityksineen on esityslistan liitteenä. Täydelliset kaava-asiakirjat kuulemisaineistoineen ovat nähtävillä kaavoitus- ja mittaustoimistossa.

 

Tekninen johtaja

      Ehdotus Ympäristö- ja tekninen lautakunta hyväksyy Akkoniemen asemakaavan ja esittää sen edelleen kunnanhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi.

 

      Päätös  Lautakunta hyväksyi teknisen johtajan ehdotuksen.

Jäsen Niina Piirainen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asiankäsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (osallisuusjäävi).

Kaavoittaja Juha Kaaresvirta oli asiantuntijana tämän pykälän esittelyn aikana.

 

 Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.
_______

 

Otteet  Kaavoitustoimi

    _______

 

KHALL 04.10.2022 § 184 

 

Kunnanhallituksen

puheenjohtaja 

Ehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä ympäristö- ja teknisen lautakunnan ehdotuksen Akkoniemen asekamaavan hyväksymisestä ja esittää sen edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Kunnanhalltus

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen puheenjohtajan ehdotuksen.

Merkittiin, että Jani Komulainen, Mika Kilpeläinen ja Unto Väisänen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Jani Komulainen, Mika Kilpeläinen ja Unto Väisänen ovat intressijäävejä asuinhuoneiston omistajina.

Merkittiin, että Anne Lukkari saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17.14.

Merkittiin, että kaavoittaja Juha Kaaresvirta oli asiantuntijana asian käsittelyn aikana ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.
_______

 

Otteet Kunnanvaltuusto

 _______

 

KVALT 01.11.2022 § 84 

 

Päätös   

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Jani Komulainen, Mika Kilpeläinen ja Unto Väisänen ilmoittivat esteellisyydestään ja poistuivat asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Jani Komulainen, Mika Kilpeläinen ja Unto Väisänen ovat intressijäävejä asuinhuoneiston omistajina.

Kaavoittaja Juha Kaaresvirta esitteli asemakaavan.

Tämän asian keskustelun aikana Osmo Polvinen esitti Jouko Korhosen kannattamana, että Akkoniementien asemakaavaehdotukseen Saaritie 16 ja 18 kohdalla oleva tiealue muutetaan siten, että se vastaa nykyistä tietä. Eli  2006 tiehen tehty mutka merkitään asemakaavaan ja karttaan.

Tämän asian keskustelun aikana Janne Hyvönen esitti Piia Määtän kannattamana kunnanhallituksen esityksen hyväksymistä.

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kunnanhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä.

Valtuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan esityksestä äänestystavaksi nimenhuutoäänestyksen. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan esityksestä äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen ehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Osmo Polvisen ehdotusta äänestävät EI.

Suoritetussa äänestyksessä kunnanhallituksen ehdotus sai kaksikymmentäkaksi (22) JAA-ääntä ja Osmo Polvisen ehdotus sai kolme (3) EI-ääntä.

Äänestyspöytäkirja liitteenä.

Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen ehdotuksen tulleen kunnanvaltuuston päätökseksi.

 _______

 

Otteet Kainuun YLE-keskus, kirjaamo@kainuu-ely.fi

 Kaavoittaja Juha Kaaresvirta

 _______

 

KHALL 07.12.2022 § 255 

 

 

Kaavoittaja

Kunnanvaltuusto on hyväksynyt Akkoniemen asemakaavan kokouksessaan 1.11.2022 § 84. Päätöksen tekoon on osallistunut esteellinen henkilö ja päätös on kuntalain 97 §:n vastainen.

 

Kunnanhallituksn

puheenjohtaja

Ehdotus Kunnanhallitus saattaa asian kunnanvaltuustolle uudelleen käsiteltäväksi.

Kunnanhallitus päättää hyväksyä ympäristö- ja teknisen lautakunnan ehdotuksen (28.09.2022 § 119) Akkoniemen asekamaavan hyväksymisestä ja esittää sen edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

 Kunnanhallitus päättää tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Kunnanhallitus

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen puheenjohtajan ehdotuksen.

Merkittiin, että Jani Komulainen, Mika Kilpeläinen ja Unto Väisänen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Jani Komulainen, Mika Kilpeläinen ja Unto Väisänen ovat intressijäävejä asuinhuoneiston omistajina.
_______

 

Otteet Kunnanvaltuusto

 _______

 

KVALT 15.12.2022 § 122  

119/10.02.03/2022  

Päätös  

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Jani Komulainen, Mika Kilpeläinen, Markus Parkkari, Viljo Tuhkanen ja Unto Väisänen ilmoittivat esteellisyydestään ja poistuivat asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Jani Komulainen, Mika Kilpeläinen, Markus Parkkari, Viljo Tuhkanen ja Unto Väisänen ovat intressijäävejä.

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.

Merkittiin, että tämän asian yhteydessä kuultiin asiantuntijana kaavoittaja Juha Kaaresvirtaa.

 _______

 

Otteet Kainuun ELY-keskus, kirjaamo.kainuu@ely-keskus.fi

 Kaavoittaja Juha Kaaresvirta

 _______