Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistystoimen lautakunta
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 6


 

 

Sivistystoimen lautakunnan pöytäkirjan ja sivistyksen toimialan viranhaltijapäätösten nähtävänäpito vuonna 2023

 

SIVLTK 19.01.2023 § 6  

3/00.02.07/2023  

 

Sivistysjohtaja Kuntalain 140 §:n ja kunnan hallintosäännön 17. luku Kokousmenettely 26 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten kuin siitä on ennakolta ilmoitettu. Muun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.

 

 Lisätietoja asiasta antaa sivistysjohtaja Merja Ojalammi, puh. 044-7502 125 tai merja.ojalammi@sotkamo.fi

 

Sivistysjohtaja

Ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää, että vuoden 2023 lautakunnan kokouksista tarkastetut ja allekirjoitetut pöytäkirjat ovat luettavissa Sotkamon kunnan internet-sivuilla:
www.sotkamo.fi/kunta ja hallinto/paatoksenteko/esityslistat ja poytakirjat

Lisäksi lautakunta päättää, että sivistyksen toimialan viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat oikaisuvaatimusohjeineen ja valitusosoituksineen ovat nähtävänä ao. toimipaikoissa kuukauden 1. ja 3. maanantaina kello 9.00-15.00, ellei erityislainsäädännössä ole muuta määrätty. Mikäli ko. päivä on pyhäpäivä, päätökset ovat nähtävänä seuraavana arkipäivänä.

 

Päätös Hyväksyttiin.
___________

 

Otteet Kunnanhallitus
Sivistyksen toimialan toimipaikat
____________