Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 28.02.2023/Pykälä 15



 

 

Kainuun kuntien yhteinen kotouttamisohjelma 2023-2024

 

KHALL 07.02.2023 § 26 

 

Toimistopäällikkö Kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava kotoutumisen edistämiseksi ja monialaisen yhteistyön vahvistamiseksi kotouttamisohjelma, (laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010), joka hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa ja jota tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Ohjelma otetaan huomioon kuntalain mukaista talousarviota ja  -suunnitelmaa laadittaessa.

 

 Kainuun kunnat ovat valmistelleet yhdessä Kainuun ELY-keskuksen, Kainuun TE-toimiston, Kainuun Kuntakokeilutoimiston, Kainuun sote- kuntayhtymän/ Kainuun hyvinvointialueen kanssa kotouttamisohjelman vuosille 2023-2024.

 

 Kainuun kuntien ensimmäinen yhteinen kotouttamisohjelma on laadittu vuosille 2014-2017. Vuosille 2018-2019 laadittu yhteinen kotouttamisohjelma on päivitetty vuonna 2019 pienillä muutoksilla vuosille 2020-2021. Vuoden 2022 päivitetyn ajantasaistetun ohjelman Sotkamon kunnanvaltuusto on hyväksynyt 31.1.2022 §:ssä 4.

 

 Sotkamon kunta ja Kuopion vastaanottokeskus ovat allekirjoittaneet 10.6.2022 toimeksiantosopimuksen vastaanottopalveluiden tuottamisesta eli Kuntamallista (majoitus- ja ohjauspalvelut) Ukrainasta sotaa pakeneville tilapäistä suojelua hakeville ja saaville. Sopimus oli edellytys korvausten maksamiselle 1.5.2022 alkaen.

 

 Sotkamon kunnanvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2022 §:ssä 123 Sotkamon kunnan ja ELY-keskuksen välisen sopimuksen kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä (vastaanottosopimus). 

 

 Kunnalle voidaan maksaa korvauksia itsenäisesti kuntaan muuttavista sekä kuntapaikalle muuttavista pakolaisista. Korvausten maksamisen edellytyksenä on

 *  ELY keskuksen kanssa tehty voimassa oleva vastaanottosopimus ja

 *    kotoutumislain mukainen kotouttamisohjelma, joka antaa raamit

         kotoutumisen edestämiseksi tehtävälle työlle kunnassa.

 

 Kotouttamisen edistämisestä annettua lakia on muutettu 1083/2022 siten, että 1.3.2023 alkaen myös tilapäistä suojelua saavat, jolla on kotikunta, sisältyvät korvausten soveltamisen piiriin.

 

Lisätietoja asiasta antaa toimistopäällikkö Päivi Huotari, puh. 044 750 2212 tai paivi.huotari@sotkamo.fi

 

Kunnanjohtaja

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyksyy erillisliitteenä olevan Kainuun kuntien yhteisen kotouttamisohjelman 2023-2024.

 

Kunnanhallitus

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
_______

 

Otteet Kunnanvaltuusto

 _______

 

KVALT 28.02.2023 § 15  

191/04.03.01.00/2023  

KVALT 

Päätös

 Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.

 _______

 

Otteet Kainuun kunnat

 _______