Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 29


4 Esimerkki Suunnitelmarungosta

 

 

Valtuustoaloite Sotkamon turvallinen koulumatka -tiekartta

 

KHALL 21.03.2023 § 55 

 

Kunnanjohtaja Hallintosäännön 18 luvun 2 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

 

 Kuntalaissa ei säädetä valtuutetun tai muun luottamushenkilön aloiteoikeudesta. Valtuutettu saa vireille asioita tekemällä

 valtuusto aloitteen.

 

 Kuntalain 23 §:n mukaan valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

 Seuraava kesken oleva aloite tuodaan nyt käsittelyyn:

 

 Valtuustoaloite

 Kokoomuksen valtuustoryhmä 28.3.2022

 

 " Tausta

 

 Kunta velvoitetaan huolehtimaan kuntalaisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta jo kuntalain ensimmäisessä pykälässä. Sotkamon liikenneturvallisuustyön keskeisimmäksi tavoitteeksi on asetettu, että "Tie- ja katuverkko on suunniteltava ja toteutettava siten, ettei kenenkään tarvitse kuolla eikä loukkaantua vakavasti liikenteessä." Perusopetuslaki 2 luku 6 § Oppilaan koulupaikan määräytyminen velvoittaa, että koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen matkat ovat mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä.

 

 Sotkamon kunta on valittu keväällä 2021 UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -toimintamalliin ja tämän jalkauttaminen vaatii kehitysalueilleen konkreettisia toimenpiteitä. Lasten terveys ja turvallisuus koetaan Sotkamossa tärkeänä ja liikenneturvallisuus asiatkin ovat lähtökohtaisesti hyvin. Asioita voi kuitenkin aina tehdä paremmin ja kokonaisvaltaisemmin.

 

 Aloite

 

 Haluamme, että Sotkamo on edelläkävijä koululaisten liikenneturvallisuudessa ja siksi Sotkamon kunnan tulee sidosryhmineen laatia "Sotkamon turvallinen koulumatka -tiekartta". "Tiekartassa" on määriteltävä konkreettiset mitattavat tavoitteet esimerkiksi 3-5 vuoden päähän, sekä konkreettiset toteuttamiskelpoiset toimenpidesuunnitelmat investointeja vaativien strategiatason toimenpiteiden ja päivittäisessä tekemisessä tehtävien toimenpiteiden osalta.

 

 Evästyksenä aloitteen "tiekartan" toteuttamiselle on liitteen "otsikkotason tiivistelmä" lopputuloksesta. Ehdotamme, että aloitteen toteutus ohjataan Sotkamon liikenneturvallisuusryhmälle, Sotkamon kunta resursoi viranhaltijoiden aikaa suunnitelman tekemiseen ja suunnitelman tekemisessä kuullaan eri sidosryhmiä ja erityisesti lapsia sekä nuoria.

 

 Investointeja vaativia strategiatason toimenpiteitä voisivat mielestämme olla esimerkiksi, että liikennesuunnittelua ja turvallisia koulutieväyliä korostetaan kaavatyön kaikissa vaiheissa. Kevytliikenne tulisi erotella moottoriajoneuvo liikenteestä jokaisessa paikassa. Vilkkaiden pääväylien ylitykset minimoidaan koulu matkalla ja näiden konfliktipisteiden suunnitteluun sekä toteutukseen luotaisiin omat turvallisuutta maksimoivat vaatimukset.

 

 Päivittäisen toiminnan toimenpiteet voisivat mielestämme olla esimerkiksi seuraavanlaisia. Koululaisille annetaan riittävä ennalta määritelty määrä liikenneturvallisuuskoulutusta ja että jokaisen koululaisen on tunnettava oma turvallisin koulutie sekä sen riskipaikat. Nämä turvalliset koulutiet on oltava myös muiden tienkäyttäjien tiedossa. Jokaiselle koulunsa aloittavalle lapselle voitaisiin antaa joku tunnistettava heijastin tai muu huomioväline näkyvyyden parantamiseksi.

 

 Me allekirjoittaneet esitämme, että Sotkamon kuntaan laaditaan edellä esitetyn suuntainen "Sotkamon turvallinen koulumatka -tiekartta".

 

 Aloitteen käsittely:

 

Tieinsinööri Aloite on ollut käsittelyssä liikenneturvallisuusryhmän kokouksessa 22.2.2023.

 Kokouksessa esille nousseita asioita aloitteeseen liittyen:

  • Yhteistyö Lapsiystävällinen kunta koordinaatioryhmän kanssa
  • Tapahtumat ja koulutukset löytyvät jo Liikenneturvan ja liikenneturvallisuustoimijan toimintatarjottimista
  • Pyöräilykuntien verkoston "fiksusti kouluun" hankkeesta voisi löytyä mallia mm. työkaluja tähän. (esim. Kajaani)
  • Koulujen kysely koulumatkan vaaranpaikoista syksyllä osaksi tiekartan rakentamista. Myös Koululiitun kautta mahdollista hakea vaaranpaikkoja.
  • Työhön palataan kevään liikenneympäristön kohteiden päivityspalaverissa.

 

 Lisätietoja asiasta antaa tieinsinööri Mika Kemppainen, puh. 040 513 4953               tai mika.s.kemppainen@sotkamo.fi

  

Kunnanjohtaja

Ehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että edellä esitelty vuoden 2022 lopussa kesken oleva aloite on asianmukaisesti käsitelty ja on annettu riittävä selonteko asiaan liittyen.

Kunnanhallitus päättää tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Kunnanhallitus

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Merkittiin, että puheenjohtaja määräsi pidettäväksi tauon klo 18.30-18.40. Tauon päätyttyä puheenjohtaja totesi, että kaikki ennen taukoa läsnäolevat ovat edelleen kokouksessa.
_______

 

Otteet Kunnanvaltuusto

 _______

 

KVALT 28.03.2023 § 29  

305/00.02.00/2023  

Päätös  

 Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksesta aloitteen loppuun käsitellyksi.

Merkittiin, että tämän asian käsittelyn yhteydessä kuultiin kunnanjohtaja Mika Kilpeläistä.

Merkittiin, että tämän asian käsittelyn jälkeen puheenjohtaja keskeytti kokouksen tauon ajaksi klo 18.57-19.12.
_______

 

Otteet Kokoomuksen valtuustoryhmä

 _______