Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 46


 

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

KVALT 30.05.2023 § 46  

    

Kunnanjohtaja Hallintosäännön 14 luvun 3 §:n mukaan kokouskutsu tulee lähettää viimeistään neljä päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto kunnan verkkosivuilla. Valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta on myös ilmoitettava julkisten kuulutusten ilmoitustaululla ja sanomalehdissä, joissa valtuusto on päättänyt kokouksistaan ilmoittaa.

 

 Kokouskutsu ja esityslista on liitteineen lähetetty 25.5.2023     valtuutetuille, sekä varavaltuutetuille, kunnanhallituksen jäsenille sekä kunnanjohtajalle sekä nuorisovaltuuston edustajalle.

 

 Kutsu tähän kokoukseen on julkaistu julkisten kuulutusten ilmoitustaululla ja kunnan verkkosivuilla  25.5.2023 asialistoineen.

 

 Kokouksen ajasta ja paikasta sekä kokouspöytäkirjan nähtävänä pidosta on ilmoitettu Sotkamo -lehdessä  26.5.2023.

 

 Kuntalain 12 luvun 103 §:n mukaan kunnanvaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on saapuvilla.

 

Kunnanjohtajan

Ehdotus Kunnanvaltuuston kokous hyväksytään kuntalain ja hallintosäännön mukaisesti koolle kutsutuksi ja todetaan nimenhuudolla päätösvaltaisuus.

 

Kunnanvaltuuston

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Todettuaan läsnä olevat valtuutetut puheenjohtaja totesi, että kokouksessa oli läsnä 25 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua. Kokous todettiin yksimielisesti laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
_______