Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 60


 

 

Kunnanhallituksen valitseminen

 

KHALL 06.06.2023 § 122 

 

Toimistopäällikkö Kuntalain 6 luvun 30 §:n mukaan kunnassa on oltava kunnanvaltuuston lisäksi kunnanhallitus ja tarkastuslautakunta.

 

 Kunnanvaltuusto on päättänyt 23.8.2021 §:ssä 54, että kunnanhallituksen toimikausi on kaksi (2) vuotta 1.8.2021-31.7.2023 ja valinnut kunnanhallitukseen toimikaudeksi 1.8.2021-31.7.2023:

 

 Jäsen   Henkilökohtainen varajäsen

 Sakari Seppänen, pj 31.7.2022 saakka Erno Paavola  

 Pentti Vihanto, varapj  Vesa Mäkipää

 Piia Määttä   Elisa Tolonen

 Juho Lukkari (kvalt 21.6.2022 § 61), Matti Lukkari

 pj 1.8.2022 alkaen (kvalt 21.6.2022 § 62)

 Jani Komulainen  Jarmo Huttunen

 Riikka Huotari  Pia Kuittinen

 Pinja Toivanen  Tiina Tuohimaa

 Pia Härkönen (kvalt 26.4.2022 § 35) Heidi Kotilainen

 Hannu Korhonen  Viljo Tuhkanen

 

 Kuntalain 6 luvun 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta. Kuntalain 6 luvun 33 §:n mukaan valtuusto valitsee jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia. Heidät valitaan samassa vaalitoimituksessa.

 

 Sotkamon kunnan hallintosäännön 3 luvun 2 § (Kunnanhallitus) mukaan kunnanhallituksessa on yhdeksän (9) jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen toimikaudeksi puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kunnanhallituksen toimikausi on neljä (4) vuotta ellei kunnanvaltuusto toisin päätä.

 

 Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4a §:n 1 momentti:

 

 Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä, hyvinvointialueen, hyvinvointiyhtymän ja hyvinvointialueiden välisen yhteistoiminnan toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä, lukuun ottamatta aluevaltuustoja ja kunnanvaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu.

 

 Lain mukaisen sukupuolikiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen tai hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta.

 Vaalikelpoisuutta kunnanhallitukseen rajoitetaan kuntalain 10 luvun 73 §:ssä seuraavasti:

 

 Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

 1) välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö,

 

 2) henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa,

 

 3) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta,

 

 4) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

 Välittömästi kunnanhallituksen alaisena työskentelevä ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Rajoitus koskee kaikkia organisatorisesti kunnanhallituksen alaisia viranhaltijoita ja työntekijöitä heidän asemastaan ja tehtävistään riippumatta.

 

 Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

 

 Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

 

 Lisätietoja asiasta antaa toimistopäällikkö Päivi Huotari, puh. 044 750 2212

 tai paivi.huotari@sotkamo.fi.

 

Kunnanjohtaja

Ehdotus        Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että

                                               *  kunnanhallituksen toimikausi on 1.8.2023-31.5.2025

*   kunnanvaltuusto valitsee kunnanhallitukseen yhdeksän (9) jäsentä ja kullekin jäsenelle henkilökohtaisen varajäsenen

*  kunnanvaltuusto valitsee kunnanhallituksen jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

 

                                              Kunnanhallitus päättää tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän 

                                               osalta kokouksessa. 

 

Kunnanhallitus

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
_______

 

Otteet Kunnanvaltuusto

 _______

 

KVALT 13.06.2023 § 60  

652/00.00.01.01/2023  

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen toimikaudeksi 1.8.2023 - 31.5.2025, sekä kunnanhallituksen jäsenmääräksi yhdeksän (9) ja kullekin jäsenelle henkilökohtainen varajäsenen.

 

 Puolueiden välisen neuvottelutuloksen mukaisesti puheenjohtaja Anne Lukkarin esityksestä kunnanvaltuusto valitsi yksimielisesti toimikaudelle 1.8.2023 - 31.5.2025 kunnanhallitukseen:

 

 Jäsen   Henkilökohtainen varajäsen

 Juho Lukkari   Erno Paavola

 Pentti Vihanto  Vesa Mäkipää

 Piia Määttä   Elisa Tolonen

 Sakari Seppänen  Matti Lukkari

 Jani Komulainen  Jarmo Huttunen

 Riikka Huotari  Pia Kuittinen

 Pinja Toivanen  Tiina Tuohimaa

 Pia Härkönen   Heidi Kotilainen

 Hannu Korhonen  Viljo Tuhkanen

 

 Kunnanvaltuusto valitsi yksimielisesti puheenjohtaja Anne Lukkarin esityksestä kunnanhallituksen puheenjohtajaksi Juho Lukkarin ja varapuheenjohtajaksi Pentti Vihannon.

 _______

 

Otteet Valituksi tulleet

 _______