Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.01.2024/Pykälä 1


 

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

KVALT 30.01.2024 § 1  

    

Kunnanjohtaja Hallintosäännön 14 luvun 3 §:n mukaan kokouskutsu tulee lähettää viimeistään neljä päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto kunnan verkkosivuilla. Valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta on myös ilmoitettava julkisten kuulutusten ilmoitustaululla ja sanomalehdissä, joissa valtuusto on päättänyt kokouksistaan ilmoittaa.

 

 Kokouskutsu ja esityslista on liitteineen lähetetty 25.1.2024 valtuutetuille, sekä varavaltuutetuille, kunnanhallituksen jäsenille sekä kunnanjohtajalle sekä nuorisovaltuuston edustajalle.

 

 Kutsu tähän kokoukseen on julkaistu julkisten kuulutusten ilmoitustaululla ja kunnan verkkosivuilla 25.1.2024 asialistoineen.

 

 Kokouksen ajasta ja paikasta sekä kokouspöytäkirjan nähtävänä pidosta on ilmoitettu Sotkamo -lehdessä 26.1.2024.

 

 Kuntalain 12 luvun 103 §:n mukaan kunnanvaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on saapuvilla. Läsnäoleviksi katsotaan myös ne toimielimen jäsenet, jotka osallistuvat kokoukseen sähköisesti.

 

Kunnanjohtajan

Ehdotus Kunnanvaltuuston kokous hyväksytään kuntalain ja hallintosäännön mukaisesti koolle kutsutuksi ja todetaan nimenhuudolla päätösvaltaisuus.

 

Kunnanvaltuuston

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Todettuaan läsnä olevat valtuutetut puheenjohtaja totesi, että kokouksessa oli läsnä 26 valtuutettua. Kokous todettiin yksimielisesti laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.