Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.01.2024/Pykälä 5


7 KAAVOITUSKATSAUS 2024

 

 

Kaavoituskatsaus 2024

 

KHALL 23.01.2024 § 4 

 

Kaavoittaja Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla (MRL 7 §).

 

 Lisätietoja asiasta antaa kaavoittaja Juha Kaaresvirta, puh 044 750 2144 ja sähköpostitse juha.kaaresvirta@sotkamo.fi

 

Kunnanjohtaja

Ehdotus Kunnanhallitus hyväksyy kaavoituskatsauksen 2024 ja lähettää sen tiedoksi kunnanvaltuustolle. Kaavoituskatsauksesta tiedotetaan Sotkamo -lehdessä ja se on nähtävillä kunnan internet -sivuilla sekä kaavoitus- ja mittaustoimistossa.

Kunnanhallitus

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavoittaja Juha Kaaresvirta toimi asiantuntijana asian käsittelyn aikana ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Otteet  Kunnanvaltuusto

 

KVALT 30.01.2024 § 5  

39/10.02.03/2024  

 

Kunnanhallitus

Ehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi kaavoituskatsauksen 2024.

 

Kunnanvaltuusto

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavoittaja Juha Kaaresvirta esitteli kaavoituskatsauksen valtuustolle.

Kunnanvaltuusto merkitsi kaavoituskatsauksen tiedoksi.