Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistystoimen lautakunta
Pöytäkirja 18.04.2024/Pykälä 39


 

 

Sotkamon Nuorisovaltuuston jäsenmäärän muuttaminen

 

SIVLTK 18.04.2024 § 39  

328/00.02.05/2024  

 

Sivistysjohtaja Sotkamon sivistystoimen lautakunta esitti kokouksessaan 26.4.2018 (§24) kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se asettaisi Sotkamon nuorisovaltuuston ja sille 11 jäsentä henkilökohtaisine varajäsenineen. Ehdotus hyväksyttiin kunnanhallituksessa 15.5.2018 (§94) ja kunnanvaltuustossa 18.8.2018 (§48).

 

Tällä hetkellä Sotkamon Nuorisovaltuustossa on edustajat kaikista alakouluista, yläkoulusta ja lukiosta. Nuorisovaltuustosta on tullut ajatus esille, että sen lisäksi voisi perustaa rinnalle toisen vaikuttamisryhmän, Sotkamon Lasten Parlamentin, jossa olisivat edustettuina alakoululaiset. Nuorisovaltuusto koostuisi yläkoulun, lukion ja ammatillisen 2. asteen opiskelijoista.

 

Jos kunnanhallitus ja edelleen kunnanvaltuusto päättävät hyväksyä sivistystoimen lautakunnan esityksen Sotkamon Lasten Parlamentin perustamisesta, tulisi Sotkamon Nuorisovaltuuston jäsenmäärä ja kokoonpano muuttaa. Nuorisovaltuusto voisi jatkossa koostua kolmesta yläkoulun ja kolmesta lukion edustajasta, yhdestä ammatillisen koulutuksen edustajasta ja yhdestä erikseen valitusta nuoresta. Kaikille varsinaisille edustajille valittaisiin myös henkilökohtaiset varajäsenet.

 

 Lisätietoja asiasta antaa sivistysjohtaja Merja Ojalammi, puh. 044-7502 125 tai merja.ojalammi@sotkamo.fi

 

Sivistysjohtaja

Ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Sotkamon Nuorisovaltuuston jäsenmäärä muutettaisiin edellä esitetyn mukaisesti, jos Sotkamon Lasten Parlamentin perustaminen on hyväksytty.

Kokouksessa annettu

ehdotus Sivistystoimen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Sotkamon Nuorisovaltuuston jäsenmäärä muutettaisiin edellä esitetyn mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Otteet Kunnanhallitus