Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 29


1 Vesihuoltolaitoksen toiminta-aluekartta 2024

 

 

Vesihuoltoalueen toiminta-alueen laajentaminen

 

YMPTEKLT 28.02.2024 § 24 

 

 

Vesihuoltoteknikko Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen määrää kunnanvaltuusto. Sotkamon kunnan ympäristö- ja teknisen lautakunnan 1.11.2017 §143 tekemän päätöksen mukaisesti kunta tekee sopimukset vesiosuuskuntien liittämisestä Sotkamon kunnan vesihuoltolaitokseen, mikäli ne täyttävät kunnan määräämät ehdot liittymishetkellä.

 

Jormasjoen ja Rekiveden vesiosuuskunnat ovat tehneet kunnalle anomuksen osuuskuntien liittämisestä kunnan vesihuoltolaitokseen joulukuussa 2022, Naapurinvaaran vesiosuuskunta kesäkuussa 2023 sekä Pohjois-Tipaksen vesiosuuskunta marraskuussa 2023. Kaikki edellämainitut vesiosuuskunnat ovat täyttäneet liittymissopimusehdot ja Sotkamon kunta on solminut liittymissopimukset Jormasjoen ja Rekiveden vesiosuuskuntien kanssa 1.1.2023 alkaen, Naapurinvaaran vesiosuuskunnan kanssa 1.7.2023 alkaen sekä Pohjois-Tipaksen vesiosuuskunnan kanssa 1.1.2024 alkaen.

 

Koska nykyinen kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta-alue laajenee, täytyy

kunnanvaltuuston hyväksyä uusi toiminta-alue, johon on lisätty liitettäväksi Jormasjoen, Rekiveden, Naapurinvaaran sekä Pohjois-Tipaksen  vesiosuuskuntien aikaisemmat toiminta-alueet.

 

Jormasjoen ja Rekiveden vesiosuuskuntien alueella on pelkästään vesijohtoverkosto. Naapurinvaaran vesiosuuskunnan alueella on sekä vesijohtoverkostoa, että jätevesiviemäriverkostoa sekä vesijohtoverkostoa. Pohjois-Tipaksen vesiosuuskunnan alueella on pelkästään vesijohtoverkosto sekä vedenottokaivo.

 

Uuden vesihuoltolaitoksen lisäalueella tulevat liittymismaksut säilymään

samansuuruisina, kuin ne olivat liittymishetkellä. Käyttömaksut

vesihuoltolaitos perii samansuuruisina kaikilta vesihuoltolaitoksen

asiakkailta.

 

Vesihuoltolain mukaisesti esitys uudesta laajentuvasta toiminta-alueesta on

pidetty julkisesti nähtävillä 22.1. - 21.2.2024 Sotkamon kunnan

kotisivuilla osoitteessa https:/www.sotkamo.fi/kunnan kuulutukset sekä teknisessä toimistossa. Vesihuoltolaitos on

pyytänyt lausunnot Etelä-Savon ELY-Keskuselta, kunnan ympäristösuojelu- viranomaiselta sekä ympäristöterveydenhuollolta. Saapuneet lausunnot pykälän liitteenä.

 

Lisätietoja asiasta antaa tekninen johtaja Harri Helenius p. 044 750 2491 tai

harri.helenius@sotkamo.fi

Tekninen johtaja  

Ehdotus  Lautakunta päättää hyväksyä ja esittää edelleen kunnanhallitukselle

ja -valtuustolle hyväksyttäväksi uuden vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen,

johon on lisätty liitettyjen osuuskuntien aikaisemmin voimassaolleet

toiminta-alueet.

 

Päätös Ympäristö- ja tekninen lautakunta hyväksyi teknisen johtajan ehdotuksen.

 _______

 

Otteet Kunnanhallitus

 _______

 

 

KHALL 19.03.2024 § 50 

 

 

Kunnanjohtaja

Ehdotus Kunnanhallitus:
1) hyväksyy omalta osaltaan ympäristö- ja teknisen lautakunnan ehdotuksen
2) esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy vesihuoltoalueen toiminta-alueen laajentamisen liitteen mukaisesti.

 

Kunnanhallitus

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Otteet Kunnanvaltuusto

 

KVALT 26.03.2024 § 29  

185/00.02.06/2024  

 

Kunnanhallitus

Ehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy kunnanhallituksen ehdotuksen.

 

Kunnanvaltuusto

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Antti Kela ilmoitti esteellisyydestä ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Antti Kela on yhteisöjäävi liitettävän vesiosuuskunnan jäsenyyden perusteella.

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.