Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 22


 

 

Kuntalaisaloite hidaste Hakalantielle Vuokattiin

 

KHALL 19.03.2024 § 43 

 

Tieinsinööri Kunnan asukkaalla on oikeus kuntalain 5 luvun 23 §:n mukaan tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

Hallintosäännön 18 luvun 2 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

 

Seuraava kesken oleva tuodaan nyt käsittelyyn:

 

Kuntalaisaloite:

Janne Tervo 5.9.2023

 

"Pohjavaaran puoleiseen päähän tirisentieltä hakalantielle hidaste.lapsia ja lenkkeilijöitä erittäinpljon ja autoliikennettä erittäinpaljon ja nopeudet huomattavasti yli sallitun nopeuden ja useassa talossa piha kiinni tiessä.ulkona on vaarallist olla alle kouluikäisten lasten".

 

Aloitteet käsittely:

 

Hakalantie on tonttikatu ja Tirisentien ja Hakalantien risteysalueen näkemät ovat riittävät Pohjavaarantieltä tultaessa. Risteysalueen jälkeen jatkettaessa Hakalanteitä eteenpäin vauhtia on pakko hidastaa tulevan jyrkän mutkan takia.

 

Tonttikaduille ei tyypillisesti Sotkamossa ole rakennettu hidasteita, eikä Hakalantie eroa merkittävästi muista asutusalueista tässä suhteessa.

 

Ajonopeuksien seuranta ja liikennesääntöjen noudattaminen ei kuulu kunnan tehtäviin vaan asiassa tulee olla yhteydessä poliisiin.

 

 Lisätietoa asiasta antaa tieinsinööri Mika Kemppainen, puh 040 513 4953 ja sähköpostitse mika.s.kemppainen@sotkamo.fi

Kunnanjohtaja

Ehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että edellä esitelty 5.9.2023 saapunut aloite on asianmukaisesti käsitelty ja on annettu riittävä selonteko asiaan liittyen.

Kunnanhallitus päättää tarkistaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Kunnanhallitus

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Otteet Kunnanvaltuusto

 

 

KVALT 26.03.2024 § 22  

924/00.02.00/2023  

 

Kunnanhallitus

Ehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy kunnanhallituksen ehdotuksen.

 

Kunnanvaltuusto

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän asian käsittelyn yhteydessä kuultiin kunnanjohtaja Mika Kilpeläistä.