Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.11.2022/Pykälä 86



 

 

Sotkamon kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2021 ja hyvinvointisuunnitelma 2022-2025

 

KHALL 25.10.2022 § 195 

 

Hyvinvointi-

koordinaattori Itsehallinnolliset hyvinvointialueet ottavat vastuulleen sosiaali- ja                terveyspalveluiden sekä pelastustoimen palveluiden tuottamisen 1.1.2023.               Kuntien rooli ja vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä säilyy               kuitenkin ennallaan ja kunnilla on edelleen vastuu hyvinvoinnin ja terveyden               edistämisestä sekä kokonaisuuden koordinoinnista ja johtamisesta               yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa. Kunnan lakisääteinen tehtävä on               seurata kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin               vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin ja valmisteltava               valtuustolle edellä mainituista asioista valtuustokausittain               hyvinvointikertomus ja -suunnitelma.

 

 Sotkamon kunnan laaja hyvinvointikertomus kokoaa olemassa olevan               hyvinvointitiedon (taustatekijät, vahvuudet ja kehittämistarpeet). Sen               sisältämässä suunnitelmassa linjataan hyvinvointityön keskeiset               painopisteet, tavoitteet, toimenpiteet, resurssit ja arviointimittarit.               Hyvinvointikertomus ohjaa eri hallinnonalojen käytännön toiminnan               suunnittelua, toteutuksen johtamista ja arviointia sekä toiminnan ja               talouden suunnittelua.

 

 Sotkamossa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vastuutahona ovat               kunnan HYTE-työryhmä sekä kunnan hyvinvointijaosto.               Hyvinvointikoordinaattori toimii hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen               asiantuntijana sekä vastaa lakisääteisten suunnitelmien ja raporttien               laatimisesta. Lisäksi eri alojen asiantuntijoita on kuultu tarpeenmukaisesti.               Kuntalaisilla sekä järjestöjen ja yritysten edustajilla on ollut mahdollisuus               osallistua HYTE-työhön vastaamalla hyvinvointikyselyyn.

 

 Laaja hyvinvointikertomus on kolmiosainen. Osa I käsittelee mennyttä               kehitystä saatavissa olevien indikaattorien, dokumenttien ja muun tiedon               valossa. Sotkamon kunnan laajassa hyvinvointikertomuksessa on               hyödynnetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laatimaa               hyvinvointikertomuksen vähimmäistietosisältöehdotusta. Osa II sisältää               kuntastrategian painotukset ja linjaukset, luettelon hyvinvoinnin               edistämistä tukevista ohjelmista, suunnitelmista ja toimenpiteistä edelliseen               laajaan hyvinvointikertomukseen ja -suunnitelmaan peilaten sekä               valtuustokautta 2021 - 2025 koskevan hyvinvointisuunnitelman, jonka               painopisteet, tavoitteet, toimenpiteet, vastuutahot ja yhteistyökumppanit               sekä arviointimittarit on esitetty suunnittelutaulukossa. Osa III sisältää               tiedot hyvinvointisuunnitelman laatijoista ja valtuuston päätöksen hyväksyä               hyvinvointikertomus.

 

 Suunnitelman tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kunnan eri toimijoiden               välistä poikkihallinnollista yhteistyötä, kunnan ja hyvinvointialueen laaja-              alaista yhteistyötä sekä kolmannen sektorin toimijoiden mukaan ottamista.               Kuntajohdon ja -päättäjien sitoutuminen HYTE-työhön kaikilla johtamisen ja               päätöksenteon tasoilla on tärkeää, jotta toimenpiteiden avulla väestön               terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on mahdollista. Eri toimijoiden               välinen tiivis yhteistyö on keino saavuttaa tehokkuutta ja vaikuttavuutta               toimintaan.

 

 Sotkamon kunnan laajan hyvinvointikertomuksen suunnitelmaosan               sisältämät, kuntastrategiaan perustuvat hyvinvoinnin ja terveyden linjaukset               ja toimet on kuvattu ikäryhmittäin. Strategisina linjauksina ovat 1)               Hyvinvoivat lapsiperheet, 2) Hyvinvoivat lapset ja nuoret, 3) Hyvinvoivat               työikäiset, 4) Hyvinvoivat ikäihmiset ja 5) Hyvinvoivat kuntalaiset.

 

 Sotkamon kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2021 ja  hyvinvointisuunnitelma 2022-2025 on esityslistan oheismateriaalina.

 

 Lisätiteoja asiasta antaa hyvinvointikoordinaattori Kukka-Maaria Pyykönen, puh. 040 680 6711 tai kukka-maaria.pyykonen@sotkamo.fi

 

Kunnanjohtaja

Ehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä omalta osaltaan Sotkamon kunnan laajan hyvinvointikertomuksen 2017-2021 ja hyvinvointisuunnitelman 2022-2025 ja esittää sen edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

Kunnanhallitus päättää tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Kunnanhallitus

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Merkittiin, että hyvinvointikoordinaattori Kukka-Maaria Pyykönen oli asiantuntijana asian käsittelyn aikana ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Merkittiin, että työllisyysasiantuntija Marjo Leinonen oli asiantuntijana asian käsittelyn aikana ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.
_______

 

Otteet Kunnanvaltuusto

 _______

 

KVALT 01.11.2022 § 86  

253/00.01.02.01/2022 

Päätös   Hyvinvointikoordinaattori Kukka-Maaria Pyykönen esitteli hyvinvointikertomuksen ja hyvinvointisuunnitelman.

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.

 

 Puheenjohtaja määräsi pidettäväksi tauon klo 19.47-20.05.

 _______

 

Otteet Hyvinvointijaosto

 Hyvinvointikoordinaattori Kukka-Maaria Pyykönen

 _______