Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sotkamon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 35



 

 

Ilmoitusasiat

 

KVALT 26.03.2024 § 35  

    

Kunnanvaltuuston 

puheenjohtaja Kunnanvaltuusto merkitsi tiedokseen seuraavat ilmoitusasiat:

 

Kunnanvaltuusto 

Päätös Kokouksen alussa, §:n 20 käsittelyn jälkeen, kuultiin seuraavien vierailijoiden esitykset:
Hirsiteollisuus ry:n toimitusjohtaja Seppo Romppainen
Yhteistyöllä enemmän -hankkeen projektipäällikkö Pirjo Väyrynen ja
matkailuasiantuntija Aija Laukkanen.

Valtuuston puheenjohtajalle annettiin kolme valtuustoaloitetta:
Kunnanhallituksen kollektiivisen osaamisen arviointi ja kehittäminen, Sami Mähösen aloite, liite.
Maaseutuvaikutusten arviointi Sotkamon kunnan päätöksenteon tueksi, Keskustan valtuustoryhmän aloite, liite.
Sotkamon kirkonkylän keskustan kehittäminen - hyvinvointilaitos-hotellin rakentaminen, Viljo Tuhkasen aloite, liite.

Anne Lukkari tiedotti ennaltaehkäisevä palveluseteli perheille -aloitteen etenemisestä.